top of page

Mari Nordström

Ensemble

Mari Nordström on luovuudesta ja luonnosta elämänvoimaa ammentava pian valmistuva toimintaterapeutti Helsingistä. Mari on näytellyt harrastajateatterissa vuodesta 2012. Näyttelijänä Mari on tehnyt erilaisia rooleja niin ensemblessä kuin päärooleissa, viime vuosina pääasiassa Teatteri Toivolla. Laulaminen, tanssiminen, näytteleminen, luova liike ja kirjoittaminen ovat Marille merkityksellisiä luovan ilmaisun keinoja.


"En miettinyt kahta kertaa, kun kuulin tästä produktiosta. Musikaalit ovat sykähdyttäneet jo ihan pienestä lähtien ja olen tosi kiitollinen, kun saan olla mukana! Koen, että tässä musikaalissa on ajatonta samaistuttavuutta. Yhteiskunnallinen polarisaatio on ajankohtainen aihe niin nykyaikana kuin myös 70-luvulla tai ajanlaskun alussa. Yhteenkuuluvuuden merkitys, tarve uskoa johonkin itseään suurempaan sekä pelko tuntemattomasta ja vieraasta peilaavat eri aikojen yhteiskuntia ja siten ihmisyyttä. Ja todettakoon, että musikaalisesti Jesus Christ Superstar on mieletön kromaattisesti leikittelevä taideteos."

Mari Nordström
Samvais_oy_logo_head-ISO.png

SAMVAIS
TUOTANTO

Outshine logo.png
riemurinne-logo.png

© 2025 by Samvais Oy. 

bottom of page